keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Joulu 2014

IMG_9705

Joulu meni meillä melko perinteisissä merkeissä. Paiskin töitä kaikki päivät ennen joulua ja olin todellakin sen pienen kolmen päivän joulubreikin tarpeessa. Oli ihana päästä kotikotiin suoraan valmiiseen joulutunnelmaan rentoilemaan. Aattoaamu alkoi kiprakassa pakkasessa pikku aamulenkillä, jonka jälkeen tietenkin syötiin riisipuuroa. Lisäksi aatto sisälsi paaaljon hyvää jouluruokaa, lahjojen avaamista, yhdessä lautapelien pelailua sekä herkuttelua. Joululaatikoita tuli taas jouluna vedettyä niin, että ei meinannut housut enää kolmen päivän jälkeen mahtua jalkaan ja olo oli kun norsulla.

Kolmeen joulun pyhään mahtui siis kaikenkaikkiaan sitä jo mainittua ihanaa ruokaa, sukulaisten kanssa oleilua, lisää lautapelejä serkkuporukalla, sekä ulkoilua. Ja tietenkin käytiin myös viemässä kynttilät haudoille aattoiltana. Hautausmaa oli niin kaunis pimeässä ilta kymmeneltä.

IMG_9665 IMG_1981 IMG_9684 IMG_1938

Lahjojakin tuli aivan riittävästi, enemmän kuin osasin edes odottaa. Mulla ei pahemmin ollut toiveita tänä jouluna, mutta sain ihanan kauan himoitsemani kellon, sekä repun, jonka ostoa oon aina vaan pitkittänyt. Lisäksi kaikkea pientä kivaa ja tarpeellista kotiin. Kaikenkaikkiaan joulu oli oikein onnistunut. Tapaninpäivän iltana ajeltiin takaisin kotiin Tampereelle ja seuraavana aamuna mä suuntasinkin taas paiskimaan välipäiviksi töitä ihmispaljouteen ja kiireeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti