tiistai 18. marraskuuta 2014

Oodi porkkanoille

Voi ihmisellä olla porkkanariippuvuus? Jos se on mahdollista, niin mä oon ainakin aika lähellä sitä. Rakastan porkkanoita ja syönkin niitä ihan päivittäin. Ne on hyviä naposteltavia, ja niiden syömisestä ei tuu huono omatunto, kuten karkin tai herkkujen syönnistä. Tietysti porkkanoissakin on sokeria, eikä niitäkään sais kai syödä liikaa. Mulla menee kuitenkin keskimäärin joskus kilo, ja välillä taas pari kiloa viikossa, plus pakastekasvisten seassa olevat porkkanat.

Vime talvena mun kämmenet ja jalkapohjat alkoi muuttua vähän oransseiksi, ja sain kuulla valituksia ainaisesta porkkanan nakertamisesta. Pidin pienen breikin (pari kuukautta) ja ihon väri muuttu lähes normaaliksi. Sen jälkeen oonkin syönyt porkkanaa hieman hillitymmin, mutta välillä tuntuu, että niitä voisi silti pistää suusta alas pari vähemmän. Babyporkkanat on toinen heikkous, aina kauppareissulla, jos tekee mieleni jotain hyvää, enkä halua proteiinipatukkaa, ostan ehdottomasti babyporkkanapussin, joka on sitten tiettykadonnut parempiin suihin jo muutamassa minuutissa. Pitäisköhän tästä huolestua?

IMG_9565 IMG_8785

Jokatapauksessa, porkkanat on hyviä, ja kyllähän puputkin syö paljon porkkanaa! Tänään näinkin tärkeä postaus. On vaan ollut niin kiire, että kotona kerkiäää vaan käymään nukkumassa. Tein viimeviikolla ylimääräisiäkin työvuoroja ja 9 h työpäivät on vaan aika pitkiä kun siihen lisätään vielä matkoihin kuluva aika. Sen lisäksi kun vielä käy salilla 5-6 päivänä viikossa, ei aikaa oikein enää jää kun nukkumiselle. Tällä viikolla onneks saankin nyt sitten viikonlopun vapaaksi ja päästään kotipuolessa käymään :)

- PupuEliina IMG_1835

torstai 6. marraskuuta 2014

Ruoanlaitosta

IMG_9126 IMG_9129

Oon maailman surkein kokki ja kodinhengetär. Vihaan sotkua ja oonkin välillä ihan neuroottinen mitä kodin siisteyteen tulee. Tiedostan ongelmani ja yritän välillä löysätä hihaa ja kävellä esimerkiksi väärässä paikassa olevien tavaroiden ohi, mutta yksinkertaisesti se on oikeesti mulle tosi hankalaa. En pysty rentoutumaan, ennenkuin sotkut on siivottu. Siksi en tykkää myöskään leipoa tai tehdä kovin usein ruokaakaan. Oon valehtelematta leiponut elämäni aikana ehkä pari kakkua, sekä koulun kotitaloustunneilla jotakin. Leipominen on sotkuista puuhaa, enkä kuitenkaan itse ole ikinä pahemmin välittänyt mistään leivonnaisista. Porkkanakakku ja mokkapalat ovat hyviä, mutta ei kuitenkaan leipomisen vaivan arvoisia nekään.

Oon työskennellyt palvelutiskillä usean vuoden ajan, ja tuolle tielle lähtiessäni en osannut pilkkoa edes tomaattia. Kuinka säälittävää?! Olin siihen asti mennyt sieltä mistä aita on matalin, tehnyt kaiken helpoimman kautta. Työ kuitenkin vuosien saatossa opetti aivan valtavasti ruoanlaitosta ja erilaisista lihoista ja kaloista. Nykyään tykkäänkin satunnaisesti (kuitenkin aika harvoin) kokeilla uusia juttuja, jos ne vaan on tarpeeksi helppoja. En kuitenkaan koskaan seuraa reseptejä, vaan kaikki ruoat syntyvät täysin omasta päästä. En jaksa alkaa edes suunnittelemaan ruoan tekoa, jos edessäni on resepti, jota pitäisi noudattaa, ja joka sisältää monia eri ruoka-aineita. Asiat menee heti hankaliksi ja menettää kiinnostukseni, jos ohjeessa on liian montaa erilaista ainesosaa. Meidän keittiössä ruoan sekaan heitetään mausteita ihan sormituntumalla, syödään yksinkertaisia perusruokia ja välillä ruoat näyttävät vähemmän houkuttelevilta, mutta yleensä silti maistuvat hurjan hyvältä.

IMG_9125 IMG_8787 IMG_1358

Välillä selailen instagrammissa tai netissä tai blogeissa erilaisia reseptejä ja joskus tekisi hurjasti mieli kokeilla jotakin hyvännäköistä ohjetta, mutta jos ohje sisältää yhdenkin ainesosan, jota meiltä ei löydy, en sitä jaksa lähteä hankkimaan. Yleensä innostukseni kaatuu siihen. Joskus kuitenkin toivon, että tämäkin poropeukalo innostuisi leipomisesta ja saisi pyöräytettyä jotakin mukavaa tarjolle tämänkin kodin ruokapöytään. Kokeilin juuri ensimmäistä kertaa porkkana-bataatti muusia ja se oli niiin hyvää, että nyt olen aivan koukussa! Myös kaikenlaiset raakakakut ovat viimeaikoina houkutelleet valtavasti kokeilemaan. Ehkä vielä jonakin päivänä..


IMG_1843

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Salitreenit taas rullaamaan

Oon viimeviikot käynyt vain pelkillä jumpilla. Viikko-ohjelma on koostunut pääosin BodyCombat, BodyAttack, Grit Strenght ja BodyStep tunneista. Nyt kuitenkin aloin taas kaipaamaan kunnon salitreeniä. Jumppaaminen on kivaa, mutta paremmin olen ainakin itse saanut tuloksia aikaan salin puolella. Nyt kun vielä päälle tuli vuorotyö ja aikataulut pitää suunnitella paremmin, sopii myös salitreeni arkeen enemmän. Salille meno onnistuu mihin aikaan tahansa, eikä ole riippuvainen mistään muusta.

Sain yhden tutustumiskäyntikortin Gogolle kaveria varten ja nyt tiistaina käytiinkin heti yhdessä treenaamassa. Treeniputki oli hyvä aloittaa suoraa kunnon jalkatreenillä ja heti olikin monta päivää jalat ihan jumissa. Jatkan ihan kesällä mulle tehdyllä kolmijakoisella ohjelmalla, joka sopii mulle parhaiten. Kolmijakoiseen ohjelmaan on helppo yhdistää pari jumppaa viikkoon, koska kaipaan myös niitä jumppia perus arkeen silloin tällöin.

IMG_9600 IMG_9599

Oon taas ihan intoa piukassa, kun pääsee kunnolla treenauksen makuun. Toivottavasti tämä innostus kantaa pitkälle ja saan taas tuloksia aikaan. Olisi kiva huomata jotain kehitystä taas välillä. Sen avulla kun aina saa uutta intoa ja puhtia treeneihin. Tämän viikon treenit on ainakin tuntuneet kunnolla, oon lähes jokaikistä lihasta myöden jumissa ja kaduttaa, että venyttely on jäänyt ihan hävettävän vähäiseksi. Tästä se kuitenkin taas lähtee!

IMG_9608 IMG_9603

Tämän viikon treenit näyttivät melkolailla mun normaalilta treenirytmiltä, katotaan kuinkas ensiviikolla päästään treenailemaan.

Maanantai - Bodycombat 
Tiistai - Sali
Keskiviikko - Lepo 
Torstai - Sali ja iltalenkki  
Perjantai - Sali 
Lauantai - Juoksulenkki 
Sunnuntai - Lesmills Maraton