keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Joulu 2014

IMG_9705

Joulu meni meillä melko perinteisissä merkeissä. Paiskin töitä kaikki päivät ennen joulua ja olin todellakin sen pienen kolmen päivän joulubreikin tarpeessa. Oli ihana päästä kotikotiin suoraan valmiiseen joulutunnelmaan rentoilemaan. Aattoaamu alkoi kiprakassa pakkasessa pikku aamulenkillä, jonka jälkeen tietenkin syötiin riisipuuroa. Lisäksi aatto sisälsi paaaljon hyvää jouluruokaa, lahjojen avaamista, yhdessä lautapelien pelailua sekä herkuttelua. Joululaatikoita tuli taas jouluna vedettyä niin, että ei meinannut housut enää kolmen päivän jälkeen mahtua jalkaan ja olo oli kun norsulla.

Kolmeen joulun pyhään mahtui siis kaikenkaikkiaan sitä jo mainittua ihanaa ruokaa, sukulaisten kanssa oleilua, lisää lautapelejä serkkuporukalla, sekä ulkoilua. Ja tietenkin käytiin myös viemässä kynttilät haudoille aattoiltana. Hautausmaa oli niin kaunis pimeässä ilta kymmeneltä.

IMG_9665 IMG_1981 IMG_9684 IMG_1938

Lahjojakin tuli aivan riittävästi, enemmän kuin osasin edes odottaa. Mulla ei pahemmin ollut toiveita tänä jouluna, mutta sain ihanan kauan himoitsemani kellon, sekä repun, jonka ostoa oon aina vaan pitkittänyt. Lisäksi kaikkea pientä kivaa ja tarpeellista kotiin. Kaikenkaikkiaan joulu oli oikein onnistunut. Tapaninpäivän iltana ajeltiin takaisin kotiin Tampereelle ja seuraavana aamuna mä suuntasinkin taas paiskimaan välipäiviksi töitä ihmispaljouteen ja kiireeseen.

torstai 18. joulukuuta 2014

New nikes, again

Muistan ekan kerran, kun näin jollain jalassa Niken air maxit. Se ei todellakaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä tyylinen tapahtuma, vaan pikemminkin ajattelin, että kuinka joku voi laittaa noin rumat kengät jalkaan. Kamalan paksut pohjat ja ihan mokkulat kengät. No, sitten meni hetki, ja taas saan todeta mieleni muuttuneen täysin ja perua puheeni, tai ajatukseni. Nykyään air maxeja on niin montaa mallia, että jopa mäkin oon löytäny monet lempparit, jotka voisin pistää jalkaani. Eikä asiaa auta yhtään mun Nike-addiktio.

IMG_9660 IMG_9661 IMG_9658

Niinpä mä kotiutin taas kaksi kenkälaatikkoa maanantai-iltana kotiin, toiset töihin, toiset arkeen. Ostin töihin mustat air force 1-mallin kengät, koska ne on niin mukavat jalassa, että 9 tunnin päivät seisten menee niillä paljon mukavammin. Ja toisesta laatikosta tulikin sitten juurikin Air Maxit. Tosin vähän kevyemmällä pohjalla. Kun ekan kerran näin nämä kyseiset kengät, todellakin ihastuin niihin heti ja olihan mun pakko metsästää ne käsiini, niiden liian suolasesta hinnasta huolimatta. Ja oi että nää on ihanat jalassa, ihan täydelliset. En varmaan enään muuta käytäkkään! Tervetuloa Nike perheeseen!

Loppuun vielä pakko todeta, että ihanaa, jouluun on enää alle viikko! Ne kolmen päivän vapaat tulee todellakin tarpeeseen. Nyt vielä jokainen päivä ennen joulua vierähtää töissä, mutta sitten pääsee joulun viettoon kotiin äidin ruokapatojen äärelle, joululaatikot on mun suurin rakkauteni!

IMG_9657 IMG_9659

tiistai 18. marraskuuta 2014

Oodi porkkanoille

Voi ihmisellä olla porkkanariippuvuus? Jos se on mahdollista, niin mä oon ainakin aika lähellä sitä. Rakastan porkkanoita ja syönkin niitä ihan päivittäin. Ne on hyviä naposteltavia, ja niiden syömisestä ei tuu huono omatunto, kuten karkin tai herkkujen syönnistä. Tietysti porkkanoissakin on sokeria, eikä niitäkään sais kai syödä liikaa. Mulla menee kuitenkin keskimäärin joskus kilo, ja välillä taas pari kiloa viikossa, plus pakastekasvisten seassa olevat porkkanat.

Vime talvena mun kämmenet ja jalkapohjat alkoi muuttua vähän oransseiksi, ja sain kuulla valituksia ainaisesta porkkanan nakertamisesta. Pidin pienen breikin (pari kuukautta) ja ihon väri muuttu lähes normaaliksi. Sen jälkeen oonkin syönyt porkkanaa hieman hillitymmin, mutta välillä tuntuu, että niitä voisi silti pistää suusta alas pari vähemmän. Babyporkkanat on toinen heikkous, aina kauppareissulla, jos tekee mieleni jotain hyvää, enkä halua proteiinipatukkaa, ostan ehdottomasti babyporkkanapussin, joka on sitten tiettykadonnut parempiin suihin jo muutamassa minuutissa. Pitäisköhän tästä huolestua?

IMG_9565 IMG_8785

Jokatapauksessa, porkkanat on hyviä, ja kyllähän puputkin syö paljon porkkanaa! Tänään näinkin tärkeä postaus. On vaan ollut niin kiire, että kotona kerkiäää vaan käymään nukkumassa. Tein viimeviikolla ylimääräisiäkin työvuoroja ja 9 h työpäivät on vaan aika pitkiä kun siihen lisätään vielä matkoihin kuluva aika. Sen lisäksi kun vielä käy salilla 5-6 päivänä viikossa, ei aikaa oikein enää jää kun nukkumiselle. Tällä viikolla onneks saankin nyt sitten viikonlopun vapaaksi ja päästään kotipuolessa käymään :)

- PupuEliina IMG_1835

torstai 6. marraskuuta 2014

Ruoanlaitosta

IMG_9126 IMG_9129

Oon maailman surkein kokki ja kodinhengetär. Vihaan sotkua ja oonkin välillä ihan neuroottinen mitä kodin siisteyteen tulee. Tiedostan ongelmani ja yritän välillä löysätä hihaa ja kävellä esimerkiksi väärässä paikassa olevien tavaroiden ohi, mutta yksinkertaisesti se on oikeesti mulle tosi hankalaa. En pysty rentoutumaan, ennenkuin sotkut on siivottu. Siksi en tykkää myöskään leipoa tai tehdä kovin usein ruokaakaan. Oon valehtelematta leiponut elämäni aikana ehkä pari kakkua, sekä koulun kotitaloustunneilla jotakin. Leipominen on sotkuista puuhaa, enkä kuitenkaan itse ole ikinä pahemmin välittänyt mistään leivonnaisista. Porkkanakakku ja mokkapalat ovat hyviä, mutta ei kuitenkaan leipomisen vaivan arvoisia nekään.

Oon työskennellyt palvelutiskillä usean vuoden ajan, ja tuolle tielle lähtiessäni en osannut pilkkoa edes tomaattia. Kuinka säälittävää?! Olin siihen asti mennyt sieltä mistä aita on matalin, tehnyt kaiken helpoimman kautta. Työ kuitenkin vuosien saatossa opetti aivan valtavasti ruoanlaitosta ja erilaisista lihoista ja kaloista. Nykyään tykkäänkin satunnaisesti (kuitenkin aika harvoin) kokeilla uusia juttuja, jos ne vaan on tarpeeksi helppoja. En kuitenkaan koskaan seuraa reseptejä, vaan kaikki ruoat syntyvät täysin omasta päästä. En jaksa alkaa edes suunnittelemaan ruoan tekoa, jos edessäni on resepti, jota pitäisi noudattaa, ja joka sisältää monia eri ruoka-aineita. Asiat menee heti hankaliksi ja menettää kiinnostukseni, jos ohjeessa on liian montaa erilaista ainesosaa. Meidän keittiössä ruoan sekaan heitetään mausteita ihan sormituntumalla, syödään yksinkertaisia perusruokia ja välillä ruoat näyttävät vähemmän houkuttelevilta, mutta yleensä silti maistuvat hurjan hyvältä.

IMG_9125 IMG_8787 IMG_1358

Välillä selailen instagrammissa tai netissä tai blogeissa erilaisia reseptejä ja joskus tekisi hurjasti mieli kokeilla jotakin hyvännäköistä ohjetta, mutta jos ohje sisältää yhdenkin ainesosan, jota meiltä ei löydy, en sitä jaksa lähteä hankkimaan. Yleensä innostukseni kaatuu siihen. Joskus kuitenkin toivon, että tämäkin poropeukalo innostuisi leipomisesta ja saisi pyöräytettyä jotakin mukavaa tarjolle tämänkin kodin ruokapöytään. Kokeilin juuri ensimmäistä kertaa porkkana-bataatti muusia ja se oli niiin hyvää, että nyt olen aivan koukussa! Myös kaikenlaiset raakakakut ovat viimeaikoina houkutelleet valtavasti kokeilemaan. Ehkä vielä jonakin päivänä..


IMG_1843

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Salitreenit taas rullaamaan

Oon viimeviikot käynyt vain pelkillä jumpilla. Viikko-ohjelma on koostunut pääosin BodyCombat, BodyAttack, Grit Strenght ja BodyStep tunneista. Nyt kuitenkin aloin taas kaipaamaan kunnon salitreeniä. Jumppaaminen on kivaa, mutta paremmin olen ainakin itse saanut tuloksia aikaan salin puolella. Nyt kun vielä päälle tuli vuorotyö ja aikataulut pitää suunnitella paremmin, sopii myös salitreeni arkeen enemmän. Salille meno onnistuu mihin aikaan tahansa, eikä ole riippuvainen mistään muusta.

Sain yhden tutustumiskäyntikortin Gogolle kaveria varten ja nyt tiistaina käytiinkin heti yhdessä treenaamassa. Treeniputki oli hyvä aloittaa suoraa kunnon jalkatreenillä ja heti olikin monta päivää jalat ihan jumissa. Jatkan ihan kesällä mulle tehdyllä kolmijakoisella ohjelmalla, joka sopii mulle parhaiten. Kolmijakoiseen ohjelmaan on helppo yhdistää pari jumppaa viikkoon, koska kaipaan myös niitä jumppia perus arkeen silloin tällöin.

IMG_9600 IMG_9599

Oon taas ihan intoa piukassa, kun pääsee kunnolla treenauksen makuun. Toivottavasti tämä innostus kantaa pitkälle ja saan taas tuloksia aikaan. Olisi kiva huomata jotain kehitystä taas välillä. Sen avulla kun aina saa uutta intoa ja puhtia treeneihin. Tämän viikon treenit on ainakin tuntuneet kunnolla, oon lähes jokaikistä lihasta myöden jumissa ja kaduttaa, että venyttely on jäänyt ihan hävettävän vähäiseksi. Tästä se kuitenkin taas lähtee!

IMG_9608 IMG_9603

Tämän viikon treenit näyttivät melkolailla mun normaalilta treenirytmiltä, katotaan kuinkas ensiviikolla päästään treenailemaan.

Maanantai - Bodycombat 
Tiistai - Sali
Keskiviikko - Lepo 
Torstai - Sali ja iltalenkki  
Perjantai - Sali 
Lauantai - Juoksulenkki 
Sunnuntai - Lesmills Maraton


torstai 30. lokakuuta 2014

New Nikes

IMG_9572 IMG_9576

Bongasin zalandolta melko halvalla taas kerran uudet Niken lenkkarit ja pakkohan ne oli ostoskoriin klikkailla.  Eilen sitten vihdoinkin sain ne kotiutettua ja tykästyin niin, että kyllä ne nyt tulivat jäädäkseen.  Mulla ei pahemmin ole tarvetta uusille lenkkareille, mutta eihän niitä koskaan voi olla liikaa? Ja nämä yksilöt ovat kuitenkin taas ihan eri väriset!

Niken lenkkarit on olleet ihan mun lemppareita, hyvät jalassa, kiva ulkonäkö ja juostessa toimii hyvin. Oon kokeillut muitakin merkkejä, mutta vielä ei ole tullut vastaan toisia yhtä hyviä. Tietty ostoslistalla kummittelee vähän asicsen lenkkarit, ne kun on kuulemma todella hyvät juostessa, mutta ainakin toistaiseksi pysytään nyt vielä hetki vain Nike-linjalla.




maanantai 27. lokakuuta 2014

Boulderointi - loistavaa sunnuntaireippailua

Päätettiin jo viikolla, että käytetään hyväksi meiltä löytyvät liikuntasetelit ja lähdetään kokeilemaan Tampereen kiipeilykeskukselle boulderointia. Oon kiipeillyt muutamaan kertaan aiemmin ja nyt kesällä käytiin Team City Challengen merkeissä myös tuolla kyseisellä kiipeilykeskuksella pikaisesti boulderseinillä suorittamassa yksi rasti. Kiipeily on niin huippukivaa puuhaa, vaikkakin tosi raskasta ja haastavaa, että oon hinkunut sinne jo pitkän tovin.

Koska oikeille kiipeilyseinille on nykyään omattava varmistuskortti, ei lähdetty vielä mitään kortteja suorittamaan ja maksamaan, vaan päätettiin, että mennään boulderoimaan, eli siis kiipeilemään hieman matalammille seinille, boulderpuistoon, ilman valjaita. Nämäkin seinät on siis n. 5 m korkeita, ja paikasta löytyy jos jonkinlaista reittiä ja vinoa seinää. Hommassa on koko kropan lihakset melko kovilla, mutta mulla ainakin kipeytyi eniten kädet (ihan hulluna) ja tunnin kiipeilyn jälkeen oli kyllä joka paikka ihan hapoilla.

collagel IMG_1809

Oli oikeasti kyllä ihan huippukivaa, todella tehokasta ja varmasti tuntuu seuraavana päivänä! Aiotaan ehdottomasti mennä uudelleen. Mua kiinnostais myös hankkia varmistuskortti, jonka myötä pääsisi kiipeämään myös korkeille seinille ihan valjaissa. Katsotaan saako tämä innostus lisää tuulta alleen ja innostutaanko käymään useamminkin yhdessä kiipeämässä.
  IMG_1806

perjantai 24. lokakuuta 2014

Uusia haasteita

Aloitin tämän viikon alussa uuden työn ja koko viikko onkin ollut täynnä uuden opettelemista ja melko pitkiä päiviä. On niin paljon uutta opittavaa, että olen iltaisin ollut ihan naatti ja nukkumaan mennessä uni tulee jo melkein ennen kuin pääsen edes sänkyyn asti. Työn ja treenien lisäksi aikaa on jäänyt todella vähän ja se näkyy myös kotona. Tartuin juuri imurin varteen ja huiskin kamalat pölykerrokset pois, että ei ihan hukuta pölyyn. Ei vaan, ei täällä nyt niin kamala sotku ollut, mutta en ole kerinnyt kuitenkaan siivoilemaan niin usein, kuin yleensä. Tänään on ensimmäinen vapaapäivä, mutta tääkin päivä menee toisen työn parissa pienellä promokeikalla.

IMG_9561 IMG_9531

Uusi työ on kuitenkin ollut tosi jännää ja mukavaa, vaikkakin haasteellista, kun pitää muistaa taas niin paljon kaikkea uutta. Toivottavasti kaikki lähtee pian rullailemaan jo vähitellen omasta muistista.
Ensi viikolla alkaakin sitten treenien ja työn yhteensovittaminen todenteolla, tämän viikon olen ottanut vähän rennommin ja jättänyt salilla käynnin väliin parina iltana, kun aikaa ei yksinkertaisesti olisi jäänyt unille muuten ollenkaan.. Sunnuntaina tosin aion taas mennä Lessmills maratoniin.


IMG_9569 IMG_9435

torstai 23. lokakuuta 2014

LessMills Maraton

Päätin sunnuntai-aamuna skarpata ja päästä ajoissa ylös. Herätys soitti kello 9.30, joka on mulla sunnuntai-aamuksi todella aikaisin. Normaalisti meillä vedellään sikeitä n. 11-12 asti sunnuntaisin. Hörppäsin ison lasillisen vettä, puin treenikamppeet päälle ja huristelin kaatosateessa fillarilla Gogolle, nimittäin halusin päästä testaamaan ensimmäistä kertaa ikinä Sunnuntai-aamun treeniä ja LessMills maratonia.

Kyseinen tunti kesti siis puolitoistatuntia ja siellä tehtiin pätkissä LessMills jumppia. Ensin BodyAttackia noin puoli tuntia, sitten BodyCombattia samainen puoli tuntia ja vielä lopuksi päälle pätkä BodySteppiä ja muutama kappale BodyPumpia. Askel kulki hurjan hyvin ja sali oli aivan piukassa väkeä. Tämä oli ehdottomasti tunti, jolla tulen jatkossakin käymään aina työvuorojen ja vapaapäivien salliessa. Loistava startti sunnuntaipäivälle. Tämän puolitoistatuntisen jälkeen aamiainen (iso sellainen) maistui ja katosi parempiin suihin hujauksessa. Hui, oli kivaa!

IMG_8808 IMG_8708

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Päivä Helsingissä

Keskiviikkona aamulla lähdettiin klo 10.00 ensimmäistä kertaa ikinä Onnibussilla kohti Helsinkiä. Saatiin matkat halvalla ja ostettiin äidin ja Sohvin kanssa extempore liput ja päätettiin lähteä vähän kauppoja kierteleen syysloman kunniaksi. Meillä oli ihan koko päivä aikaa, sillä bussi takaisin lähti vasta vähän yhdeksän jälkeen illalla.

Päivä meni todella vikkelään, kierrettiin kauppoja, käytiin pari kertaa kahvilla, tietysti syötiin hyvät ruoat Memphiksessä ja käveltiin kokopäivä. Illalla bussiin istuessa huomasi, kuinka jalat olivat ihan puhki. Itse en kamalasti löytänyt ostettavaa, vaan takin ja farkut, mutta kyllä me yhdessä jo aika suuri kasa kasseja kotiin kannettiin. Päivä oli oikein onnistunut, oli ihanan rentoa ilman minkäänlaista kiirettä. Illalla saavuttiin Tampereelle vasta hieman ennen puoltayötä, joten äiti ja Sohvi jäi vielä meille yöksi ja ajelivat sitten torstaina päivällä rauhassa kotiin asti.
  IMG_1762IMG_1770 IMG_1765 IMG_1769

tiistai 14. lokakuuta 2014

Have fun when you workout and it won't feel like work

IMG_9305

Treenit on viimeaikoina vedetty lähes sata lasissa ja oon nauttinut joka sekunnista, jonka oon saanut kuntokeskuksella viettää. Eilinen Bodycombat oli kuitenkin mulle todella positiivinen yllätys. Vaikka tiesin, että treenit on kulkeneet hyvin ja jumpalla on jaksanut paremmin kuin aikoihin, yllätyin silti kovasti, kun kurkkasin treenin jälkeen sykemittariin. Keskisyke ja maksimisyke näyttivät taas mulle normaaleja lukemia ja hiki virtasi enemmän kuin aikoihin. Taas kerran opittiin kantapäänkautta, että lepo ja hyvin syöminen kannattaa, ja niiden avulla jaksaa.

Pelkäsin, että kesän salipainotteinen treenaaminen vaikuttaisi aerobiseen kuntoon, mutta eihän se kunto ole onnekseni mihinkään kadonnut. Iskussa ollaan edelleen ja jumpalla jaksaa painaa, kun muistaa ladata ruokaa koneeseen. Treenaaminen auttaa myös jaksamaan läpi harmaan ja synkän syksyn. Tämän syksyn treenimoodi on nyt kova!
  IMG_9418
IMG_9426IMG_9432

maanantai 13. lokakuuta 2014

Nordic Fitness Expo

IMG_9417 IMG_1747

Meillä oli kerrankin molemmilla täysin vapaa viikonloppu ilman minkäänlaisia pakollisia menoja. Niinpä päätettiin lähteä yhdessä ajelemaan Lahteen ja käydä katsomassa miltä tämän vuoden Fitness Expoilla näyttää. Lähdettiin liikenteeseen aamupäivästä ja oltiin vasta illalla kotona. Ostettiin vain messuliput, sillä meitä ei kumpaakaan kiinnostanut mennä seuraamaan itse kisoja, haluttiin vain nähdä tuoteuutuuksia ja messutarjouksia, sekä tietysti päästä maistamaan kaikkea uutta ja vanhaa.

Messut oli oikein positiivinen kokemus, sain suureksi ilokseni elää koko päivän proteiinipatukoilla ja parilla Whey Hey proteiinijäätelöllä ja mukaan kotiinkin lähti pieni satsi tavaraa. Pyöritettiin onnenpyörästä tuliaisiksi sheikkeriä, ostin hyvästä tarjouksesta vähän Leaderin lemppari gluteenittomia patukoita, saatiin erilaisia maistiaisproteiinipusseja, sekä ostettiin uutta Sportlifen messuilla lanseeraamaa Protein Puddingia, joka oli kyllä ehdottomasta parasta proteiinivanukasta, jota olen maistanut. Tein omani mantelimaitoon ja lopputulos oli ihan huisia herkkua! Aion kiikuttaa kotiin kyseistä tuotetta myös muissakin mauissa. Meiltä löytyy tällähetkellä karamelli-vaniljaa.

IMG_1752 IMG_9406 IMG_1742

Katsottiin messulavalla fitnessmalli 2014 finaali (meidän lemppari ei voittanut), mutta muuten ei ohjelmaa pahemmin seurattu. Kaikinpuolin messut oli oikein mukavat, ja päätettiinkin jo, että ensi vuonna mennään uudestaan ja haetaan varastot täyteen tavaraa. Tälläkertaa kun varastosta löytyi jo kaikkea, mitä tarvitaan, eikä ollut tarvetta ostaa oikein mitään suurta.

lauantai 11. lokakuuta 2014

SkinPerfection challenge

Mä seuraan aktiivisesti Tickle your Fancy-blogia, sillä se on aivan mahtava. Tässä vähän aikaa sitten blogissa kerrottiin, että olisi mahdollista hakea Saran tiimiin Lorealin ScinPerfection challengeen testaamaan uusia ihonhoitotuotteita. Tuotteet ja kilpailu näytti aika mielenkiintoiselta, joten niimpä mä hetken mielijohteesta klikkasin itseni kyseiselle sivulle ja täytin hakulomakkeen. En miettinyt sitä sen koommin.

Muutama päivä sitten mun mailiboksiin tupsahti sähöpostia Lorealilta ja siellä kerrottiin, että mut on hyväksytty mukaan tiimiin tuotteita testaamaan, ja että saan tuotteet postissa lähipäivinä. Mä ihan häkellyin. En osannut odottaa, että oikeasti mut valittaisiin kyseiseen hommaan mukaan. Ihan huikeaa. Lähetin heti vahvistuksen kilpailuun osallistumisesta menemään ja jo eilen sain viestin, että tuotteet on noudettavissa postista, koska eivät olleet mahtuneet postiluukusta. Oon niin innoissani, että siitä suuresta hakijamäärästä mut valittiin mukaan ryhmään, aion skarpata ja testata tuotepakettia huolella, ne näyttävät jo ulkoisestikin ihan mahtavilta. Arvoa paketilla on n. 50 euroa ja tuotteita on yhteensä neljä. Skin Perfection Advanced Correcting Serum -seerumi, Skin Perfection Unifying Day Moisturiser kosteuttava päivävoide, Skin Perfection  Awakening Eye Cream -silmänympärysvoide ja Skin Perfection Anti-Tiredness Beautifying Daily Care kaunistava päivävoide. Hain tuotteet aamulla postista ja olen koko aamun hipelöinyt niitä jo ihan innoissani.

Meidän tiimin kirjoituksia tuotteista voi seurata täältä.
IMG_9368 IMG_9357 IMG_9391

Kirjoittelen kokemuksista ja tuotteista tarkemmin, kun olen kerinnyt tutustumaan tuotteisiin paremmin. Nyt alkaa viiden viikon testailu, toivottavasti tämän höslääjän ihokin saataisiin parempaan kuntoon.